Ihmiskunta on olemassaolonsa aikana tuottanut valtavan määrän kuvataidetta, kertomuksia, tiedettä, käyttöesineitä, tapoja, musiikkia, uskomuksia, rakennuksia ja muuta, mikä voidaan lukea kulttuuriksi.
Jos jostain syystä maapalloa kohtaisi jokin katastrofi, joka uhkaisi pyyhkiä kaiken jäljettömiin, mitä yrittäisimme pelastaa? Miten ylipäänsä voisimme pelastaa edes jotain?
Wikipediasta opin uuden termin. ”A memory institution is an organization maintaining a repository of public knowledge.” Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset museot ja arkistot.
Sivusto Heritage Futures esittelee kulttuuriperinnön säilyttämistä neljän teeman kautta: kuinka syvän tulevaisuuden epävarmuutta ymmärretään ja hallitaan, kuinka muuttuviin rakennelmiin ja maisemaan suhtaudutaan, mitä kaikkea pystytään säilyttämään massatuotannon ajassa ja kuinka diversiteettiä kategorisoidaan ja säilytetään eri aloilla.
Epävarmuuden alta löytyi kirjoituksia avaruuteen lähetetyistä viesteistä. Voyager-luotainten mukana tähtienväliseen avaruuteen lähti kultaisia äänilevyjä. ESA:n Rosetta-avaruusalus kuljetti Philae-laskeutujan komeetalle. Kun viestittely niiden kanssa oltiin lopettamassa, ihmiset saivat vielä lähettää niille jäähyväisviestejä. Nämä vastaanotetut viestit saattavat olla säilyneet avaruusaluksessa.
Digitaalisen tiedon säilömisessä on se ongelma, että tallennusvälineet rikkoutuvat vanhetessaan ja myös ohjelmat tiedon lukemiseksi vanhenevat. Auringon purkauksetkin saattavat tuhota sähköisessä muodossa olevaa tietoa.
The Atlantic kirjoitti vuonna 2017 Memory of Mankind -projektista, jossa itävaltalainen keraamikko Martin Kunze aikoo tallentaa muistoja ja historiaa kaiverretuille savitauluille. Savitaulut haudattaisiin vanhaan suolakaivokseen ja annettaisiin peittyä ajan kuluessa luonnollisesti tulevaisuuden ihmisten löydettäväksi.
