Minua kiehtoo ihmisen ja luonnon yhteys, ihminen vain yhtenä lajina suuressa elämän verkostossa. Olen vienyt tämän ajatuksen melko äärimmilleen siinä, miten Yhteisyyden ihmiset elävät Immersferin keskellä. He ovat luoneet ympärilleen keinotekoista alkuperää olevan mutta orgaanisesti kasvavan rihmaston, joka mahdollistaa heille todellisuuden kokemisen ja tunteiden jakamisen. Ajattelen sitä...
Kirjoittamisen työkalut
Olen käyttänyt tekstin kirjoittamiseen Scrivener-ohjelmaa, johon saan järjestettyä niin käsikirjoituksen pätkät että kaikenlaiset taustatiedon palaset omiin kansioihinsa. Scrivenerissä on paljon toimintoja, joista en tietysti ole kaikkia tarvinnut, mutta hyödyllisiksi ovat osoittautuneet mm. tekstinpätkien helppo siirtely paikasta toiseen ja kuhunkin tekstinpätkään liittyvät tiivistelmä...
Tekstin kielipulmia
Kun valitsin kirjoittaa kauas tulevaisuuteen sijoittuvista ihmisistä, joiden yhteys menneisyyteensä ja juuriinsa on katkennut ja jotka sitä paitsi asuvat avaruudessa, aavistin että sanavalintoja saa pohtia kerran jos toisenkin. Ensimmäinen valintani oli jättää hahmojen sukupuoli pois kokonaan. Vaikka viittaankin heihin kaikkiin sanalla hän, minulla on tietysti oma sisäinen mielikuva siitä...
Tehtäviä
Halusin olla käyttämättä tarinan maailmassa sanaa tai käsitettä ”työ”. Ihmiset eivät ole palkkatöissä, vaan heillä kaikilla on jokin tehtävä, jota elinympäristössä tarvitaan. Marta-järjestelmä tutkii jatkuvasti mitä pitäisi tehdä ja mihin tarvitaan tekijöitä ja antaa ihmisille ehdotuksia Tehtävänjaon kautta. Magnaragaugentin maailmassa toimitaan mm. seuraavissa tehtävissä:...
Marta
Aati oli katsellut kuivaa kuollutta planeettaa ja kuvitellut, millaiselta tuntuisi, kun ympärillä oli elävää kasvavaa kudosta ja kaiken ytimessä jotain… muutakin kuin Marta. Marta oli monimutkainen säätöohjelmisto, jonka avulla mitattiin, suunniteltiin ja hallinnoitiin kaikkea Yhteisyyden ja ihmisten toimintaa. Siihen oli sisällytetty kaikki Yhteisyyden toimintaperiaatteet. Martan ylläpitäjät...
Puutarha
Nyt kaikki puhuivat pelkästä Puutarhasta, mutta aiemmin se oli ollut Tiedon puutarha ja sitäkin ennen Hyvän tiedon puutarha. Mikä omituinen nimi. Eikö kaikki tieto ollut hyvää? Se oli paras paikka ihmiselle, joka rakasti oppia ja ymmärtää lisää (ja tietenkin pulmapelien pelaajalle). Apusielu antoi suoria vastauksia suoriin kysymyksiin, jollei halunnut uppoutua itse päiväkausiksi sukeltelemaan...
Immers☉
Magnaragaugentin maailma on hyvin erilainen kuin omamme. Ihmiset ovat toisaalta rajoitettuja toimimaan suojakuorien sisällä, toisaalta he voivat ohjata laitteita kaukana toisilla taivaankappaleilla, ja Immers☉ mahdollistaa äärettömien maailmojen luomisen täysin aineettomasti. Immers☉ [immersfer] on kaikkialle ulottuva, kaikkien yhteisesti ylläpitämä rihmasto, joka antaa ihmisille valtavasti...
Tapahtumapaikat
Magnaragaugentin tapahtumat sijoittuvat kahteen eri aikaan. Läheisemmässä tulevaisuudessa (muttei vielä aivan lähivuosina) Manta asuu Maassa muurein eristetyssä kaupungissa. Kaukaisemman tulevaisuuden maailmassa ihmiset asuvat Marsissa sijaitsevassa Isidiksessä sekä kahdella avaruusasemalla, joita he kutsuvat elonkehiksi. Isidis Mars on kuiva, kuollut planeetta lukuunottamatta muutamia syvältä...
Päähenkilöt
Magnaragaugentin maailmassa asuu paljon ihmisiä, mutta pääasiassa seurataan viiden henkilön tekemisiä. Reiliang Reiliang on taiteilija. Hän kokee tehtäväkseen hämmentää ja tyrkkiä ihmisiä pois totutuista ajattelumalleista. Kirjan alussa hän toimii kyseenalaistajana ja keskustelee ihmisten kanssa ennen yhteistahdon vakiointia, joka on heidän tapansa päättää tärkeistä yhteisistä suuntaviivoista...
KYSEENALAISTAJA
SISEMPI ELONKEHÄ :: REILIANG Reiliangilla oli kaksi sekuntia aikaa valmistautua törmäykseen. Hän suoristi tunikansa ja kiristi huivinsa. Virtaava vesi solisi luolan perällä. Ovi taittui auki ja paljasti pehmeän kankaan monenkertaiset taitokset, joihin Reiliang upposi. Häntä vedettiin aina vain syvemmälle poimuihin, kunnes vastassa oli aineellisen kehon lämmin raja. Jostain kaiken häntä ympäröivän...